MarkkuSaarikangas

Kaikki blogit puheenaiheesta Sosiaali- ja terveydenhuolto

Rinteen hallitus ei korjaa hoitajamitoitusta

Ennen vaaleja SDP oli äänekkäästi vaatimassa vanhusten hoivan hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin vähimmäistasolla 0,7. SDP teki hoitajamitoituksesta viime eduskuntakauden lopulla välikysymyksen ja tällöin minimitason kirjaamisesta lakiin saatiin laaja yhteisymmärrys, ainoastaan kokoomuksen haratessa vastaan. Nyt Rinteen hallituksella olisi paikka toteuttaa lupauksensa, mutta aikooko se tehdä niin?

Siun Soten selittelyjen aika on ohi

Itä-Suomen aluehallintovirasto on ottanut Siun soten yhteispäivystyksen ja päivystysosaston potilasturvallisuuden sekä henkilöstön riittävyyden erityiseen valvontaan elokuun loppuun asti. Päätös johtuu viime kesän epäkohdista, jotka Avi totesi käsitellessään Tehyn Siun soten ammattiosaston epäkohtailmoitusta. Avin mukaan henkilöstövaje vaaransi vuodeosastojen potilasturvallisuuden viime kesänä.

Päijät-Hämeen sotella hyvät mahdollisuudet kehittyä

Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymän (HYKY) perustamisesta on nyt hieman yli kaksi vuotta. Yhtymä perustettiin suurin odotuksin valtakunnallinen sote-uudistus horisontissa sekä talouden että toiminnallisen integraation osalta. Valtakunnallisesti eduskunnan perustuslakivaliokunta painotti ajallista ja asiallista vaiheistamista sekä budjettirahoituksen riiittävyyttä sotea uudistettaessa.

Mitä sinä olisit valmis tekemään vanhusten vuoksi?

Vanhustenhoito tarvitsee lisää rahaa, jotta vanhusten turvallinen ja laadukas hoito saadaan toteutettua. Hoitajamitoituksen nostaminen 0.7:ään nostaisi kustannuksia 250 miljoonalla eurolla eikä sillä rahalla korjata kuin yhden osa-alueen ongelmia. Jos rahaa ei saataisi lisää, niin silloin tehostetun palveluasumisen kriteerejä nostettaisiin ja yhä harvemmat henkilöt saisivat riittävää hoitoa kuin nykyisin.

Hoitajamitoitus lakiin ja lakia rikkoville kunnon rangaistus

Oppositio teki vanhusten hoivan tilasta hallitukselle välikysymyksen, joka opposition olisi pitänyt tehdä itselleen.

”Voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populismia, jota täällä on harjoitettu”. Näin sanoi pääministeri Paavo Lipponen eduskunnassa marraskuussa 2002.

Lipposen ajatuksin voi jatkaa. Demarit teki vakavasta isänmaata koskevasta asiasta pelkän poliittisen pallottelukysymyksen. Ja tällä tiellä, arvoisat demarit, teitä tulee kyllä vielä se karhu vastaan.

Antti Rinne ja Li Andersson saivat Esperistä vaaliaseen

”Suomen lähi- ja perushoitajaliiton, SuPerin, jäsen käynnisti soitollaan tapahtumaketjun, joka johti Esperin hoivakodin sulkemiseen lukuisten räikeiden rikkomusten seurauksena aluehallintoviranomaisen toimesta.”

Näin kirjoittaa SuPerin sopimusasiantuntija Teemu Hiilinen (vas) Uuden Suomen blogissaan.

Palveluasumista tarjoava Esperi Care on toiminut Kristiinankaupungissa tavalla, joka on pannut viranomaiset epäilemään toiminnan asiakasturvallisuutta.

KUKA TIETÄÄ SOTE-LASKUN ARMAHDUKSESTA?

Sosiaali- ja terveydenhoidon asiakkaiden on hyvä tietää oikeudestaan saada alennusta tai armahduksen asiamaksusta, jos maksukyky sitä edellyttää. Syy tietämättömyyteen on siinä, että tätä tietoa pihdataan tarkoituksellisesti. Lahdessa lähdimme peräämään tiedottamista tästä lakisääteisestä oikeudesta oheisella valtuustoaloitteella.

Valtuustoaloite: Asiakasmaksulain mukaisen huojennuksen ja armahduksen noudattaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa

Sote-uudistuksen pilottimaakunta vaikeuksissa

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymää Siun Sotea on tituuleerattu sote-uudistuksen pilottimaakunnaksi. Siun Sote on myös kerännyt kehuja. Totuus on kuitenkin aina tarua ihmeellisempää.

Sote- ja maakuntauudistus on iso farssi

Hallituksen sote-ja maakunta uudistukselle sataa kritiikkiä jopa hallituksen omien kansanedustajien parista. Myös lähes kolme viidestä suomalaisesta haluaisi keskeyttää sote-uudistuksen valmistelun.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä